Ilmasto, ilmanvaihdon lähtötilanne


Seuraava teksti perustuu Pentti Harjun Ilmastointitekniikan oppikirja 1:n materiaaliin. Tämä kirjoitus on tiivistelmä kirjan kappaleesta. Harjun teos on paras lähde ilmanvaihtotekniikkan tietoihin ja tiivistelmämme ei olle lähellekään yhtä kattava, mutta antaa hyvän pintaraapaisun aiheesta. Mikäli tiivistelmä herättää mielenkiintoa, suosittelen hankkimaan kirjan suoraan kirjailijan sivujen kautta:
http://www.penantieto-opus.fi/category/13/ilmastointitekniikka

Ilmasto tarkoittaa tietyllä alueella vallitsevaa pitkäkestoista säätä. Ilmastoon vaikuttaa alueen sijainti ja sitä kuvataan tilastollisesti erilaisten säämuuttujien esim. sademäärien tai lämpötilojen avulla. Ilmaston pääpiirteet muodostuvat auringon säteilyn määrästä, suurimpien vuoristojen sijainnista sekä merien ja mannerten jakaumasta. Myös suuret luonnonkatastrofit, kuten tulivuorenpurkaukset muuttavat ilmastoa.


Ilmakehä on elämän perusedellytys kaikille hengittäville olennoille maapallolla. Ilmakehä muodostuu maapalloa ohuena kerroksena ympäröivistä kaasuista, joita on typpi, happi ja pieninä määrinä argon, hiilidioksidi, neon, helium sekä krypton. Maanpinnan pöly ja merien suola tuottavat ilmakehään kiinteitä hiukkasia eli aerosoleja. Ilmakehällä ei ole selkeää ylärajaa, mutta ilman tiheys vähenee ylöspäin mentäessä.


Maapalloa ympäröivä ilmakehä jaetaan neljään kerrokseen, joita on ionosfääri, mesosfääri, stratosfääri sekä troposfääri. Stratosfäärissä muodostuu otsonia auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Otsonikerros estää haitallisen ultraviolettisäteilyn pääsyn maan pinnalle. Suurin osa ilmakehän otsonista sijaitsee 10-40 kilometrin korkeudessa, tiheimmillään otsonikerros on 30 kilometrin korkeudella maanpinnasta.